Tämän työkalun avulla tiimi pystyy kartoittamaan ja hahmottamaan tärkeimmät sidosryhmänsä ja heille luodun arvon.

Mikä se on

Sidosryhmän arvokartta on visuaalinen kartta tärkeimmistä sidosryhmistä sekä niistä arvolupauksista, jotka haasteen ratkaisu tai konsepti niille antaa.

 

Miksi se on tärkeä

Vahva arvolupaus on avain onnistuneen ratkaisun löytämiseen. Sidosryhmän arvokartan tekeminen yhdessä syventää tiimiläisten empatia- ja eläytymiskykyä sekä ymmärrystä sidosryhmien erilaisia tarpeita kohtaan, mitä tiimin ratkaisun pitäisi tarjota ja saada sidosryhmiltä (esimerkiksi tietoa tarpeista). Kehitetyt ratkaisut ja konseptit eroavat arvolupaustensa osalta toisistaan. On myös tärkeää huomioida, että arvoa voidaan mitata monin erilaisin tavoin, esimerkiksi rahassa, tiedossa, maineessa, kumppanuuksissa, jne. Lisäksi arvot voivat johtaa eri suuntiin, esimerkiksi sidosryhmä voi antaa varoja/sponsoritukea organisaatiolle vastalahjaksi palveluista ja myynninedistämisestä.

 

Miten se tehdään

  1. Asettakaa Sidosryhmän arvokartta seinälle tilaan, jossa tiimi voi kerääntyä kartan ympärille.
  2. Asettakaa valittu konsepti tai suunnitelmaehdotus kartan keskelle. Tähän voidaan käyttää post-it-lappua tai teksti voidaan kirjoittaa suoraan karttaan.
  3. Valitkaa tärkeimmät eli keskellä olevat ryhmät jo aiemmin tehdystä Sidosryhmäkartasta, ja asettakaa nämä Sidosryhmän arvokartan ulkokehille. Kartassa on kuusi ulkokehää, mutta voitte käyttää vähempää määrää tai käyttää lisäkarttoja useampia ulkokehiä varten.
  4. Tunnistakaa yhdessä jokaisen tärkeän sidosryhmän tuottama/sille tuotettu arvo ja merkitkää se isoon neliöön. Käyttäkää eri värisiä post-it-lappuja saatujen/annettujen arvojen osoittamiseksi tai kirjoittakaa ne suoraan Sidosryhmän arvokarttaan.
  5. Kirjatkaa kaikki syntyvät kysymykset tai keskustelunaiheet post-it-lapuille, yksi lappua kohden, ja lisätkää ne karttaan erilliselle alueelle myöhempää käyttöä varten.
  6. Säilytä valmis Sidosryhmän arvokartta (valokuva).
Lisälukemista
Videot

 

Lataa työkalu

Partners

manyimages